Ihan tavallinen maalauskurssi

Ihan tavallinen maalauskurssi on nimensä mukaisesti maalaamisen peruskurssi, jolla keskitytään oman ilmaisun kehittämiseen ja itselle soveltuvien tekniikoiden löytämiseen. Opetuksessa otetaan huomioon opiskelijan henkilökohtaiset tarpeet ja oppilaat voivat työskennellä haluamillaan tekniikoilla. Kurssin pääpaino on akryylimaalauksessa, mutta halutessaan voi tehdä myös öljy- tai akvarellimaalauksia. Kurssi on tarkoitettu sekä vasta-alkajille että aiemmin maalausta harrastaneille. Kurssilla tarvittavat materiaalit ilmoitetaan […]

Ihan tavallinen maalauskurssi on nimensä mukaisesti maalaamisen peruskurssi, jolla keskitytään oman ilmaisun kehittämiseen ja itselle soveltuvien tekniikoiden löytämiseen. Opetuksessa otetaan huomioon opiskelijan henkilökohtaiset tarpeet ja oppilaat voivat työskennellä haluamillaan tekniikoilla.

Kurssin pääpaino on akryylimaalauksessa, mutta halutessaan voi tehdä myös öljy- tai akvarellimaalauksia. Kurssi on tarkoitettu sekä vasta-alkajille että aiemmin maalausta harrastaneille.

Kurssilla tarvittavat materiaalit ilmoitetaan ennen kurssin alkua.